... muuta kun vaan virkkaan, niin että olkanivelet paukkuu. Eilen sain valmiiksi yhden huivin, jossa yhdistelin Salomonin solmuja ja haarukkapitsiä. Kuvamateriaali huivista on jumissa kännykässäni, koska kaapeliyhteys kännystä tietsikkaan herjaili ihan mahdottomia - eivät kuulemma enää tunnista toisiaan! No, saavat olla suutuksissa toisiinsa ihan rauhassa, koska miä en ala nyt asentelemaan ja fiksailemaan niiden välisiä yhteyksiä (lue "en osaa, enkä tajua").
Ja onhan meillä skanneri, joka ihan kiltisti otti kuvan huivini yläkulmasta. Ja sitten sain tuommoiset kivat punaiset reunat, kun maalasin skannerin lasin reunat kynsilak... Ei, en miä nyt enempää paljasta, ettette vaan ala matkimaan mun kuvankäsittelykikkoja ;)

Lankana on Novitan Tennesee punaisena. Itse en tuosta punaisesta väristä niin välitä, mutta tiedän erään henkilön, jolle punainen huivi saattaisi olla mieluinen.

Koukulla on tällä hetkelläkin Tenneseetä ja palavirkkausta. Tästä se lähtee:

Kesäistä hartiahuiviahan miä taas ajattelin...En kyllä koskaan pidä kesällä huivia, paitsi rannalla peittämässä ahteriani. Ja jos tätä nykyistä tahtia istun kesään asti virkkaamassa, niin sitten huiveja tarvitaankin  - ja paljon! 

Muistan erittäin elävästi, kuinka noin vuosi sitten sain valmiiksi ponchon, joka oli ensimmäinen palavirkkaustyöni. Se oli niin työlästä näpertämistä alusta loppuun, että vakaasti päätin sen olevan viimeinen palavirkattu virkkuu ikinä! Nyt en muuta tekisikään kun vaan lisää paloja. Kohta on varmaan pakko alkaa virkkaamaan jotain ikuisuusprojektia, kuten parisängyn päiväpeittoa, että saa tuon palavirkkaushimon kanavoitua johonkin muuhunkin kuin huiveihin ja puseroihin.