Pään painan ruohikolle
ja oion jalkojain.
En jaksa pohdiskella,
mä tahdon olla vain.

Sen viisaammat voi tehdä,
mä päivän kultaan jään.
Mä tunnen kaikki tuoksut
ja luonnon loiston nään.

Voi leikitellä mielikseen,
voi ottaa jättää paikoilleen
tai olla niin kuin luonnostaan
ja maata vaan.

Mä peikko siihen uskoon jään,
on maailmaa tää minkä nyt mä nään.

-Tove Jansson

Olen miä jotain tehnytkin:

Lisää tarinaa kesäkassista Langat käsissä-osiossa.
Kuvassa toimivan mallinuken bongasin naapurin varastosta seisoskelemasta ja vähän sit otin lainaan. Käykää ihmeessä tekin kurkkimassa, mitä aarteita naapurinne ulkorakennuksissaan säilöö. Kantsii kysyy ehkä ensin lupa. ;).

Yritin, ja jopa onnistuin, ajamaan nurmikon miljoonien murhanhimoisten mäkäräisten hyökkäyksistä välittämättä! Mistä niitä oikein tulee? Yleensä ne pölähtää paikalle popsimaan ihmislihaa vain iltaisin tai varjoisissa olosuhteissa, mutta nyt ne ei kyllä välittäneet yhtään vallitsevasta auringonpaahteesta.

No, kyllä miä silti mielummin elän ötököiden keskellä, kun luon lunta jääpuikot nenästä törröttäen.

Ihanaa - KESÄ! Ja loma :).

"Lapsuus se on korvaamaton.
Paljon mä sain, siks kiitän nyt vain.
Äidillein vaan laulaa nyt saan, äideistä parhaimman sain.
Hän ymmärtää ja lohduttaa, laulun tään hän nyt saa.
Kallein hän on, niin korvaamaton, parhain hän on, äiti mun.

Luotas jos tie kerran mun vie,
suureks kun vartun, unhoon jää et.
Muistot nää mieleen jää, rakkautes tää.
Äideistä parhain sä oot.
Hän ymmärtää ja lohduttaa, laulun tään hän nyt saa.
Kallein hän on, niin korvaamaton, parhain hän on, äiti mun."